| Yksityisnäyttelyiden tiedotteet |
Näkemisen hetki, katalogi, 2007 Petri Eskelisen hiljalleen keinuvissa puolipallon muotoisissa vaakakupeissa kiertää vesi. Toisen puoliskon tyhjentyessä alkaa toinen hiljalleen täyttyä. Veden liikkeiden myötä liikkuu myös maa-aines työn keskiössä. Teos Laskeuma pikemminkin ehdottaa, kuin selittää, mutta viesti on silti luettavissa - esimerkiksi monenlaisina hydro-alkuisina sanoina hydrogeologiasta hydrostaattiseen. Mutta Eskelisen teos on myös ajan kulun kuvaus, rakenteellisesti eräänlainen vesikello. Sen aika on syklistä, hidasta aikaa. Se on aikaa, jonka havaitsemiseen meiltä kysytään enemmän kuin hetken huomioimista. Vain veden talouden tasapaino pitää ajan kulun tasaisena, muutos tässä herkässä kierrossa saisi koko laitteen, tai jos metafora sallitaan, kahdesta pallonpuolista muodostuvan planeettamme epäkuntoon. Kuvana teos on myös ikiliikkuja arkkityyppi, keksintö, joka saattaisi ratkaista kaiken. Todellisuudessa se on muiden inhimillisten rakennelmien tavoin osa ongelmaa. Hataruudessaan laite miltei ennustaa omaa rikkoutumistaan, toiminnan pysähtymistä ja ajanlaskumme päättymistä. Tämä kaikki saattaa vaikuttaa kaukaiselta, sillä Eskelisen teoksen vertauskuvin geologinen ja hydrologinen aika tuntuu äkkiseltään joltakin meiltä kätketyltä, ja siksi helposti meitä vähän kiinnostavalta. Muutokset ovat liian hitaita meidän aikakäsityksellemme, jonka mittana ei ole paljoa yhtä ihmisikää enempää. Saattaa kuitenkin olla, että ilmasto on muuttumassa sellaisella vauhdilla, että myös me olemme pakotettuja sen näkemään; vaakakuppien rajun heilahduksen, jäätiköiden sulamisen eksponentiaalisella vauhdilla. Suuri vaaka keinuu sokean jumalattaren kädessä - ei pidä unohtaa, että toisessa kädessään jumalatar kantaa rankaisevaa miekkaa. Jyrki Siukonen, Kuvataiteilija etc. ------------- Ihmeellistä etsimässä, Suomen taiteen V triennaali, katalogi, 2007 Petri Eskelinen analysoi töissään tieteellisen tarkkailijan tavoin luontoa ja sen elämää säilyttäviä ja tuottavia mekanismeja. Taiteilijan installaatiot ovat monisäikeisiä kojeita, joilla on kyky tiivistää ja mitata kuvallisesti luonnon liikettä geologian ja kasvitieteen kannalta samoin kuin luonnon keskeytymätöntä toimintaa. Eskelisen toinen kohde ovat merenkulku ja meriä kyntäneet tutkimusmatkailijat, joiden mainetekoja ja yrityksiä hän kartoittaa pikkutarkoissa piirroksissa. Hänen taiteensa liikkuu siten kahden ääripään välillä, joista toinen on tieteellinen ja toinen on seikkailullinen ja kirjallinen. Niiden yhteinen nimittäjä on pohtia keksimistä ja tutkimista, jotka nähdään uhkapelinä ja vedonlyöntinä: niitä tarkastellaan varsin kerronnalliseen tapaan, johon kuuluu myös lumovoimaisen arvoituksellinen, läpitunkematon ja ajan ulkopuolelle sijoittuva ulottuvuus. Luigi Fassi, Kuraattori --------------- More coming soon.
|
|---|